Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Pähkinäinen päärynä-gorgonzolarisotto

Kuva
Pähkinän, päärynän ja sinihomejuuston liitto on vain sellainen makukokemus, mikä kannattaa kokea! Ainekset noin neljälle hengelle: Oliiviöljyä Valkosipulia 3-4 kynttä Yksi pieni sipuli Kasvislientä puoli litraa Kuivaa valkoviiniä kaksi desiä Risottoriisiä noin 2,5 dl Saksanpähkinöitä 75 g Gorgonzolajuustoa 200 g Kaksi kypsää päärynää Mustapippuria Suolaa Pilko sipuli ja valkosipulin kynnet ja lisää padan tai paksupohjaisen kattilan pohjalle reilun oliiviöljy lorauksen kera. Kuullota hetki ja lisää sekaan riisi ja kuullota vielä muutama minuutti. Kaada osa kasvisliemestä kattilaan ja anna imeytyä aina hetkittäin sekoittaen. Jatka näin, kunnes kaikki kasvisliemestä on lisätty. Lisää kattilaan valkoviini, pilkotut päärynät ja gorgonzola. Murenna vielä joukkoon saksanpähkinät. Voit jättää pienen osan päärynöistä, juustokuutioista ja kokonaisista saksanpähkinöistä täydentämään annoksen viimeistelyä. Kun kaikki neste on imeytynyt risottoon, lisää mustapippuri ja

Pinaatti-kikhernelasagne

Kuva
Suussasulavan mehevä ja superterveellinen kasvislasagne syntyy helposti hyödyntämällä puolivalmisteita. Ainekset: Lasagnelevyjä Tomaattimurskaa 500 g Kikherneitä 240 g Pakastepinaattia 300 g Pinaattikeittoa 400 g Kaurakermaa 2,5 dl Kaksi tomaattia Sipuli 4 kpl valkosipulin kynsiä Suolaa 1 tl Mustapippuria Chilijauhetta 1 tl Savupaprikajauhetta 1 rkl Korppujauhoja Kuori ja pilko sipuli sekä valkosipulin kynnet ja kuullota hetki tilkassa oliiviöljyä. Lisää pannulle tomaattimurska, huuhdellut kikherneet ja mausteet ja jätä muhimaan pienelle lämmölle. Sulata pinaattikeitto kattilassa ja kaada kaurakerma sekaan. Pakastepinaatti kannattaa ottaa sulamaan hetkeksi, jotta on helpompaa käsitellä. Viipaloi tomaatit. Voitele uunivuoka öljyllä ja lado kerros lasagnelevyjä pohjalle. Levitä niiden päälle tomaatti-kikhernemuhennosta, murskaa sormilla pakastepinaattia ja lopuksi pinaattikeittoa kastikkeeksi. Jatka samassa järjestyksessä vuoka täyteen ja päälimmäis

Kermainen ahvenkeitto

Kuva
Ahvenen hienostunut maku tulee hyvin esiin jo perinteisessä kirkasliemisessä keitossa, mutta jos haluaa hiukan juhlavamman version, niin suosittelen tätä kermaista versiota. Keiton voi tehdä myös ilman perunoita, kun lisää ahvenien määrää tai sitten ruokaisampi versio perunoiden kera. Ainekset: 300-500 g ahvenfileitä (3-4 kpl kiinteitä perunoita) Purjo Kaksi sipulia Valkosipulin kynsiä 3-4kpl 2 dl valkoviiniä 2,5 dl kaurakermaa Tilliä Laakerinlehti 2 kpl kalaliemikuutioita Valkopippuria (Maizenaa) Aloita laittamalla litra vettä kattilaan ja lisää kalaliemikuutiot. Pilko sipulit, purjo ja valkosipulit ja lisää kiehuvaan liemeen. Leikkaa tillistä varret ja lisää kattilaan, sekä laakerinlehti. Jätä kiehumaan reilu puoleksi tunniksi. Kuori ja pilko perunat. Kun liemi on kiehunut riittävästi, siivilöi se toiseen kattilaan. Lisää valkoviini ja perunat ja keitä lähes kypsiksi. Lisää kaurakerma ja pilkotut ahvenen palat ja keitä nopeasti. Ohuet ahvenfileet kypsyvät to

Maa-artisokkakeitto

Kuva
Syksy ja talvi on lämpimien keittojen aikaa. Samettisen pehmeä maa-artisokkakeitto maistuu alkuruokana tai baakelin kera pääruokana. Ainekset pääruoaksi kahdelle: Puoli kiloa maa-artisokkia Kaksi perunaa Kaksi valkosipulin kynttä 2 dl kaurakermaa Kaksi kasvisliemikuutiota Ripaus valkopippuria Tuoretta ruohosipulia Oliiviöljyä Kuori perunat, maa-artisokat ja valkosipulit. Lorauta padan pohjalle reilusti oliiviöljyä ja kuullota muutama minuutti kasviksia. Lisää kaksi kasvisliemikuutiota ja vettä niin, että kaikki peittyvät. Keitä noin kaksikymmentä minuuttia niin että kaikki ovat reilusti kypsenneet. Siivilöi neste pois ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää kaurakerma ja ripaus valkopippuria. Lisää annoksille tuoretta ruohosipulia ja tarjoile leivän kera tai pienempinä annoksina alkuruoaksi.

Paahdettuja uunijuureksia ja tofua

Kuva
Syksyllä on parhaimmillaan kotimaiset tuoreet juurekset ja juuri silloin niitä kannattaa hyödyntää. Uunijuureksiksi voi valita ne omat suosikit, joten itselläni pohjan muodostaa yleensä punajuuri, nauris ja porkkana, mutta jokainen voi modata annoksensa omien makujen mukaan. Tärkeintä, että kypsentää oikean ajan kutakin. Ainekset neljälle: 3 punajuurta 3 naurista 2 porkkanaa Iso sipuli Valkosipulia 5 kynttä Kukkakaali Kesäkurpitsa Marinoitua jalotofua 300g Siemeniä ja pähkinöitä, käytän valmista salaattimix sekoitusta Oliiviöljyä Merisuolaa Timjamia Mustapippuria Kuori ja pilko porkkana, punajuuri, nauris, sipuli sekä valkosipuli. Laita uunivuokaan reilu loraus oliiviöljyä ja lisää kuutioidut kasvikset. Lisää sekaan merisuolaa, mustapippuria ja noin ruokalusikallinen kuivattua timjamia ja laita uunin keskitasolle kypsymään puoleksi tunniksi 200 asteeseen. Pilko kukkakaali sekä kesäkurpitsa. Puolen tunnin kypsennyksen jälkeen ota vuoka uunista, sekoita juure

Sitruunainen avokadorisotto

Kuva
Herkullinen kasvisrisotto saa täyteläisyyttä kermaisesta avokadosta ja raikkautta sitruunasta. Ainekset kahdelle: Sipuli Kaksi valkosipulin kynttä 4 dl kasvislientä 2 dl kuivaa valkoviiniä 1,5 dl risottoriisiä Puolikas sitruuna Kaksi syöntikypsää avokadoa Basilikaa Suolaa Mustapippuria Oliiviöljyä Hienonna sipuli ja valkosipuli ja kuullota tilkassa oliiviöljyä. Lisää riisi sekaan kattilaan ja jatka kuullotusta vielä muutama minuutti. Kaada osa kasvisliemestä joukkoon ja kiehuta miedolla lämmöllä. Välillä sekoitellen lisää loputkin kasvisliemestä ja lopuksi valkoviini. Risoton kypsennyksen aikana halkaise avokadot ja muusaa toinen niistä haarukalla. Lisää avokadon sekaan puolikkaan sitruunan mehu, suolaa, mustapippuria ja kuivattua basilikaa noin ruokalusikallinen. Pilko toinen avokado reiluiksi kuutioiksi. Kun risotto on kypsää ja kaikki neste imeytynyt, lisää sekaan maustettu avokadoseos ja sekoita. Annostele lautasille ja lisää avokadokuutioita annokselle

Pinaattinen lohicurry

Kuva
Herkullinen lohicurry on helppo valmistaa ja sopii niin arkeen kuin juhlaan. Suomalainen ohra sopii siihen täydellisesti lisukkeeksi. Ainekset neljälle: Kirjolohifileetä 300g Pinaattia 140g Rusinoita 1 dl Kaurakermaa 2,5 dl Currya 1 tl Jauhettua korianteria 1/2 tl Suolaa Oliiviöljyä Rikottuja ohrasuurimoita 1,5 dl Kasvislientä 5 dl Mantelilastuja 50 g Laita puoli litraa vettä kattilaan kuumenemaan ja lisää kasvisliemikuutio. Sekoita kasvisliemen joukkoon ohrasuurimot ja jätä kiehumaan miedolle lämmölle n. 25 minuutiksi. Paahda mantelilastuja paistinpannulla, kunnes saavat hieman väriä. Huuhtele ja valuta pinaatit siivilässä. Kuullota pinaattia pannulla, kunnes neste on haihtunut ja mausta suolalla. Fileroi kirjolohi ja leikkaa kuutioiksi. Ruskista pannulla hieman ja lisää suolaa, curry ja korianteri. Lisää joukkoon pinaatti, kaurakerma ja rusinat. Anna kiehua hetki kokoon. Annostele lautasille keitetty ohra sekä lohicurry ja viimeistele annos paa

Merluza Rebozada

Kuva
Alkuperäisessä espanjalaisessa reseptissä kalana käytetään kummeliturskaa (merluza), mutta koska sitä on Suomesta saatavana rajoitetusti, niin kaikki vähärasvaiset, valkolihaiset kalat käy hyvin tähän ohjeeseen.  Taikinaan: 250g vehnäjauhoja Ripaus savupaprikaa Ripaus kurkumaa Merisuolaa Mustapippuria Pullo (0.3) lageria Turskafileitä 250g Sitruuna Öljyä friteeraukseen Sekoita jauhot, paprikajauhe, kurkuma, suola ja pippuri kulhossa. Lisää olut hitaasti jatkuvasti sekoittaen. Yritä saada taikinasta ruokakerman paksuista lisäämällä tarvittaessa olutta tai jauhoja. Anna taikinan seistä puolisen tuntia jääkaapissa. Leikkaa turskafileet reilu etusormen paksuisiksi paloiksi ja mausta suolalla sekä mustapippurilla. Kuumenna öljy kattilassa, käytä turskasiivu taikinassa niin, että sitä tarttuu kaikkialle ja laita öljyyn kypsymään, vajaa kaksi minuuttia riittää. Tapaslautaselle kannattaa lohkota sitruunaa, jonka mehu kruunaa maun! Itse testasin ruokajuomana kuivaa s

Burgundinpata

Kuva
Kasvisversio Burgundinpadasta on makumaailmaltaan niin täyteläinen, että tätä voi suositella hienompiinkin tilaisuuksiin! Juuri nyt saa tuoreita, maukkaita pataan sopivia aineksia. Raaka-aineet: Oliiviöljyä Punasipuli Valkosipuli 5 kynttä Punajuuria 2-4 koosta riippuen Porkkanoita n. 3 kpl Tuoretta timjamia Tomaattipyree 2rkl Punaviiniä 3dl Kasvislientä 0,5l Laakerinlehtiä 3kpl Maizenaa 2rkl Herkkusieniä 5-6kpl Suppilovahveroita tai muita hyviä ruokasieniä Helmisipuleita 10kpl Hienonna valkosipulin kynnet ja puna sekä valkosipuli. Kuori ja pilko melko rouheaksi porkkanat ja punajuuret. Laita pataan tai paksupohjaiseen kattilaan kuumenemaan oliiviöljyä ja kuullota aluksi sipuleita muutama minuutti ja lisää porkkanat ja punajuuret, sekä muutama oksa timjamista. Kuullota viitisen minuuttia lisää. Lisää pyree, kasvisliemi, punaviini ja mausteet ja jätä hautumaan miedolla lämmöllä n. 45 minuuttia. Kuumenna pannulla oliiviöljyä ja lisää kokonaiset, kuoritut

Mejillones a la Marinera

Kuva
Eli sinisimpukoita tomaatin, valkoviinin,valkosipuli, sipulin ja korianterin kera. Raaka-aineet: Oliiviöljyä Merisuolaa Mustapippuria Pullo kuivaa valkoviiniä Puoli kiloa sinisimpukoita 3 valkosipulinkynttä 10 kirsikkatomaattia 1 sipuli Tuoretta korianteria Laita isoon kattilaan reilusti oliiviöljyä kuumenemaan ja rouhi sekaan reilusti mustapippuria. Kun pippuri alkaa tiristä, kaada joukkoon varovasti valkoviini, mutta varo roiskeita! Lisää suola. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää simpukat, valkosipuli ja sipuli ohueksi siivutettuna, tomaatit sekä pari oksaa korianterista karkeasti silputtuna. Keitä kannen alla kymmenisen minuuttia. Annostele korkeisiin kulhoihin ja poista samalla aukeamattomat simpukat. Silppua päälle vielä lisää korianteria. Riittää alkukeitoksi neljälle tai tuoreen maalaisleivän kera kahdelle pääruoaksi.

Kesäkurpitsa-kookoskeitto

Kuva
Kesäkurpitsa-kookoskeitto on simppeli, maukas ja vegaaninen keitto yksinkertaisista raaka-aineista. Raaka-aineet: 2 kesäkurpitsaa purjo 2 valkosipulin kynttä 2 limeä 1 tölkki kookosmaitoa puoli desiä auringonkukansiemeniä 1 kasvisliemikuutio currya kurkumaa cayennenpippuria juustokuminaa oliiviöljyä suolaa Keitto valmistuu kahdessa vaiheessa. Kuutioi toinen kesäkurpitsa, sekä puolet purjosta ja hienonna valkosipulin kynnet. Kuumenna loraus oliiviöljyä kattilassa ja kuullota hetki purjosilppua ja valkosipulia. Lisää kesäkurpitsa, 2tl currya, 1tl kurkumaa ja 0.5 tl cayennenpippuria. Lisää vielä puoli litraa kasvislientä ja anna kiehua hiljalleen 15 minuuttia. Suikaloi toinen kesäkurpitsa. Juustohöylä on näppärä! Laita toiseen kattilaan oliiviöljyä ja kuullota hetki pilkottua purjon toista puolikasta. Lisää kesäkurpitsasuikaleet, auringonkukansiemenet, 1tl juustokuminaa, suolaa ja toisen limen mehu. Sekoittele hetki, että maut sekoittuvat, mutta niin, että

Espinacas con garbanzos

Kuva
Tuttavallisemmin pinaatti-kikhernemuhennos on perinteinen espanjalainen herkku, mitä voi nauttia tapaksena tai ihan pääruokana. Yksinkertaisista raaka-aineista helposti ja nopeasti syntyvä vegaaninen pataruoka. Raaka-aineet: 200g pinaattia 1 purkki kikherneitä valkosipulia 4-5 kynttä reilusti oliiviöljyä 3 ruokalusikallista tomaattipyreetä 2 ruokalusikallista balsamiviinietikkaa kuminaa (kruunaa maun) suolaa mustapippuria savupaprikajauhe Hienonna valkosipuli ja lorauta reilusti oliiviöljyä kuumenemaan pannulle. Käytän itse wokpannua, jotta pinaatit mahtuu helposti kerralla. Kuullota hetki valkosipulia ja lisää sitten pinaatti. Kun pinaatti on nopeasti kypsennetty lisää pyree, kumina, suola ja pippuri. Sekoittele hetki ja lisää valutetut kikherneet ja anna hautua kymmenisen minuuttia. Lisää lopuksi viinietikka. Annostele lautasille ja ripottele siivilän läpi savupaprikaa annoksille. Tästä riittää kahdelle pääruoaksi tai noin kuusi tapasta. Q