Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2018.

Maissipihvit ja paprikasosetta

Kuva
Maissista saa herkullisia vegaanisia pihvejä ja paprikasose kruunaa makunautinnon. Tarjoa esimerkiksi riisi+ohra lisukkeen kera. Ainekset maissipihveihin neljälle ruokailijalle: 500g pakastemaissia Kaksi perunaa 2 rkl maissitärkkelystä 2 rkl oliiviöljyä Suolaa Mustapippuria 1 tl chilijauhetta Keitä maisseja suolavedessä kolme minuuttia ja valuta lävikössä neste pois. Soseuta sauvasekoittimella kevyesti niin, että jää hiukan rouheaksi. Muusaa kaksi keitettyä perunaa ja lisää maissiseoksen sekaan, sekä maissitärkkelys, oliiviöljy ja mausteet. Sekoita hyvin ja jätä maustumaan tunniksi. Muotoile pieniksi pihveiksi ja paista pannulla rapsakaksi. Ainekset paprikasoseeseen: Punainen paprika Sipuli Kaksi valkosipulin kynttä 1 dl kaurakermaa 1/2 kasvisliemikuutio 2 rkl tomaattipyreetä 1 tl sokeria Puolikkaan limen mehu 1 tl chilitahnaa Kuullota kattilassa hetki pilkottua sipulia ja valkosipulin kynsiä. Lisää mukaan pilkottu paprika ja kasvisliemikuution puolika