Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2021.

Pisto Murciano

Kuva
  Perinteiseen murcialaiseen ruokapöytään kuuluvat erityisesti tuoreet kasvikset. Alueella on viljelty maata ja tuotettu vihanneksia ja hedelmiä jo ammoisista ajoista johtuen ihanteellisesta ilmastosta.  Pisto murciano on tyypillinen alueen ruokalisuke, jossa yksinkertaisuudesta huolimatta aineksien tuoreus saa sen maistumaan herkulliselta. Raaka-aineiksi tarvitset noin neljälle hengelle: Sipuli Munakoiso Punainen paprika Vihreä paprika Noin puoli kiloa tomaatteja Oliiviöljyä Suolaa  Sokeria Persilijaa Aloita pilkkomalla paprikat ja sipuli kuutioiksi. Pilko myös munakoiso suurin pirtein samankokoisiksi kuutioiksi ja lisää munakoison päälle suolaa myllystä. Kuumenna paistinpannu ja lisää oliiviöljy. Laita paprikat kypsenemään pannulle ja pyöräytä myllystä hieman suolaa päälle. Noin viiden minuutin kuullottelun jälkeen lisää sipuli pannulle ja jatka kuullotusta. Lisää pilkotut tomaatit pannulle ja ripottele niiden päälle hieman sokeria. Pannun lämpötila tulee olla melko alhainen ja kasvi

Ensalada de Granada y Naranja

Kuva
 Raikas c-vitamiinipommi sopii niin alkuruoaksi kuin lisukkeeksi tai kesäiselle piknikille. Ainekset tähän salaattiin: Kolme appelsiinia Yksi sitruuna Yksi suippopaprika Puolikas granaattiomena Sipuli Rucolaa Kuminan siemeniä Ripaus suolaa ja pippuria Oliiviöljyä Tarvittaessa hieman sokeria Kuori ja pilko appelsiinit. Silppua sipuli ja pieni määrä rucolaa pieneksi, sekä halkaise granaattiomena ja ota talteen puolikkaasta siemenet ja viipaloi suippopaprikasta ohuita siivuja. Sekoita ainekset keskenään ja lisää ripaus kuminaa, suolaa ja pippuria. Voit myös lisätä hieman sokeria sen mukaan, kuinka makeita appelsiinit ovat. Purista salaatin päälle sitruunan mehu ja vielä loraus oliiviöljyä.

Ensalada rusa

Kuva
  Nimestään huolimatta tällä espanjalaisella tapaspöydän perusannoksella ei ole mitään tekemistä venäläisen ruokakulttuurin kanssa. Tuhdista salaatista riittää pienempikin annos, jos tapaksia on useampia. Tästä määrästä riittää noin neljälle hengelle: Kaksi perunaa Porkkana Kaksi kananmunaa Herneitä noin 100g Puoli purkkia tonnikalaa  noin 250g. majoneesia Sardellifileitä Vihreitä oliiveja n. 100g Keitä porkkana ja perunat kypsiksi. Jätä mielummin hieman koviksi, kuin ylikypsiksi. Keitä myös kanamunat reilu 10 minuuttia ja herneet suolaliemessä muutaman minuutin. Kun kaikki ovat jäähtyneet tarpeeksi, niin pilko perunat, porkkanat ja osa oliiveista sekä munan valkuaiset. Sekoita kulhossa ja lisää vielä tonnikala sekä majoneesi. Anna maustua jääkaapissa tunti tai pari ja sen jälkeen tee joko pienellä 8-10cm muotilla kakkuset annoslautasille. Jos ei muotteja löydy, niin joku kipponen riittää tai oma mielikuvitus. Koristele annokset lopuksi munan keltuaisten muruilla, sardellifileillä sekä