Perunapiiraat - Las empanadas de patatas

 

Perunaempanadat ovat hyvä esimerkki Murcian seudun monipuolisesta keittiöstä. Herkullisia piiraita nautitaan alueella erityisesti pääsiäisen aikaan.

Ainekset taikinaan:

250 g vehnäjauhoja

2 dl valkoviiniä

0,5 dl oliiviöljyä

Suolaa

Kananmuna voiteluun

Ainekset täytteeseen:

0,5 kg perunoita

0,5 dl pinjan siemeniä

3 kananmunaa

1 purkki tonnikalaa

100 g paahdettuja paprikoita (säilyke)

Nippu tuoretta persiljaa

Oliiviöljyä

Suolaa

Mustapippuria

Valmistus:

Kuori ja leikkaa perunat ohuiksi viipaleiksi. Kypsennä paistinpannulla reilussa öljyssä pehmeiksi. Lisää vähän ennen kypsymistä sekaan pinjan siemenet ja persilja ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Siivilöidään lopuksi, jotta ylimääräinen öljy saadaan pois.

Keitä kananmunat koviksi ja pilko pieneksi. Pilko paprikat pieneksi ja sekoita kananmunien kanssa sekä lisää valutettu tonnikala. Lisää perunat seokseen.

Mittaa taikinan vehnäjauhot kulhoon ja sekoita muut ainekset joukkoon. Vaivaa käsin taikina sellaiseksi, että sitä on helppo käsitellä, eikä tartu liikaa.

Muotoile taikinasta kaulimella soikeita taikinapaloja. Lisää reilusti täytettä toiselle puoliskolle ja taita kansi päälle. Painele haarukalla reunat kiinni ja voitele kananmunalla. Paista 200 asteisessa uunissa 40 minuuttia.

Tarjoile esimerkiksi salaatin kanssa.




Kommentit