Salaattiveneet

 


Salaattiveneet ovat sormisyötäviä salaattiannoksia. Erittäin helppo ja kevyt lisuke tapas tai coctailpöytään.

Täytteeinä voi käyttää omia suosikkeja ja oleellista on vain valita salaattilajike, missä lehdet ovat sopivan kokoisia, kuppimaisia ja riittävän jämäköitä toimiakseen alustana.

Tarvikkeet

Pirkka pikkusalaattia tai romainesalaattia tai vastaavia

1 purkki tonnikalaa

1 kypsä avokado

1 tomaatti

Kourallinen mantelilastuja

Puolikas sitruuna

Suolaa

Mustapippuria

Valmistus

Irroita salaatinlehdet ja pese sekä kuivaa ne.

Purista puolikkaan sitruunan mehu kulhoon, kuori ja pilko avokado kuutioiksi ja laita kulhoon sitruunamehuun. Lisää myllystä hieman suolaa ja pippuria ja sekoita.

Paahda mantelilastut kuivalla pannulla kohtaisella lämmöllä. Sekoita koko ajan, kunnes ovat saaneet kauniin paahteisen värin.

Valuta tonnikala ja pilko tomaatti pieniksi kuutioiksi ja sekoita keskenään.

Nyt voi ryhtyä täyttämään salaatin lehtiä yksitellen. Ensin pohjalle tonnikala-tomaattiseosta, seuraavaksi avokado ja pinnalle mantelilastuja.

Salaattiveneet on hyvä tarjoilla melko nopeasti, että salaattilehti pysyy rapsakkaana.

Kommentit

Suosikit

Espanjalainen makkarapata

Gambas al Pil Pil

Neljä eri tapasta samasta pohjasta

Pinaatti-kikhernelasagne

Burgundinpata

Tonnikalapiiras

Kermainen ahvenkeitto

Pähkinäinen päärynä-gorgonzolarisotto

Sitruunainen avokadorisotto

Paahdettuja uunijuureksia ja tofua