Lohirullat


 Lohirullat ovat herkullisia ja helppo valmistaa ja on mainio lisä vaikka joulupöytään.

Ainekset:

150 gr kylmäsavulohta

Puolikas avokado

Puoli purkkia tonnikalaa

Neljännes sipulia hienoksi pilkottuna

Puolikas keitetty kananmuna

Tuoretta persiljaa

3 rkl sitruunan mehua

3 rkl oliiviöljyä

Suolaa

Mustapippuria

Koristeluun:

Aiolia

1 tl tulista savupaprikajauhetta

Tuoretta persiljaa

Valmistus:

Keitä kananmuna kovaksi ja pilko pieneksi. Valuta tonnikala ja hienonna sipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään lukuunottamatta savulohta.

Leikkaa tuorekelmusta neliskanttinen pala ja lado savulohi sen päälle niin, että reunoille jää muutama sentti tyhjää. Lisää täyte lohen päälle etuosaan ja aloita rullaaminen tuorekelmun avulla. Kun rulla on valmis, niin kierrä paketti tiiviiksi pyörittämällä tuorekelmun päihin jääneet kelmut tiukaksi pötköksi.

Laita pötkylä pakastimeen vähintään pariksi tunniksi, jotta se on helppo leikata siististi siivuiksi.

Sekoita aioli ja paprikajauhe. Koristele siivut aiolilla ja persiljalla.

Koska en huomannut kuvata tuota kasausta, liitän tähän videon, mistä on helpompi havainnoida prosessi, kuin tekstistä, kunnes saan oman videon valmiiksi.

Valmistusprosessi 

Kommentit

Suosikit

Espanjalainen makkarapata

Gambas al Pil Pil

Neljä eri tapasta samasta pohjasta

Pinaatti-kikhernelasagne

Burgundinpata

Tonnikalapiiras

Kermainen ahvenkeitto

Pähkinäinen päärynä-gorgonzolarisotto

Sitruunainen avokadorisotto

Paahdettuja uunijuureksia ja tofua