Turskaa ja kasviksia
Bacalao con sanfaina on perinteinen ruoka kataloniasta. Sanfaina tunnetaan Espanjassa paremmin pistona ja Ranskassa ratatouillena. Turskan ja kasvisten maut sopivat harmoonisen hyvin yhteen.
Ainekset neljälle:
Turskafilettä noin puoli kiloa
1 dl vehnäjauhoja
1 iso sipuli
2 tomaattia
Punainen paprika
Munakoiso
Pieni kesäkurpitsa
4 kpl valkosipulin kynsiä
Tuoretta persiljaa
Oliiviöljyä
Suolaa
Valmista ensin kala. Leikkaa turskasta sopivan kokoisia paloja ja pyöritä ne kauttaaltaan vehnäjauhoissa. Kuumenna pannulla reilusti oliiviöljyä kuumaksi ja lisää kalanpalat ja paista kullanruskeiksi molemmin puolin. Laita kalat imeytymään talouspaperi päälle ja mausta suolalla.
Kuori ja pilko munakoiso. Lisää kuutioiden päälle suolaa ja pyörittele palat vehnäjauhossa. Paista paloja samassa öljyssä kuin turskat kypsentyivät noin 10 minuuttia. Siirrä kuutiot syrjään.
Pilko paprika ja sipulit ja lisää pannulle samaan öljyyn, missä turskat on paistettu. Kuullota noin 5 minuuttia ja lisää pilkottu kesäkurpitsa ja tomaatti ja paista noin 10 minuuttia. Lisää vähän suolaa. Lisää vielä munakoisot ja anna hautua kannen alla vielä 15 minuuttia.
Lisää lopuksi turskan palan kasvisseokseen lämpenemään ja imemään makua kasviksista. Mausta lopuksi tuoreella persiljalla ja tarjoile kuumana.
Kommentit
Lähetä kommentti