Kasviskroketit

 


Erilaiset kroketit kuuluvat oleellisena osana espanjalaista tapas-kulttuuria. Kasviskroketit ovat ihanan rapsakoita pinnalta ja suussa sulavan meheviä sisältä. Dipiksi sopii esimerkiksi aioli, mutta se ei ole välttämätöntä. Maistuu niin kylmänä kuin lämpimänä.

Ainekset:

1 sipuli

1 porkkana

100 g pakasteherneitä

3 dl maitoa (kauramaito käy myös)

50 g vehnäjauhoja

Puolikas kasvisliemikuutiota

Laakerinlehti

Kuivattua timjamia

Mustapippuria 

Oliiviöljyä

Suolaa

Kaksi kananmunaa

Korppujauhoja

Öljyä friteeraukseen

Kuori ja pilko hyvin hienoksi sipuli ja porkkana. Kaada maito kattilaan ja lisää sipuli, porkkana, kasvisliemikuutio, laakerinlehti, suolaa, pippuria ja noin tl timjamia. Kuumenna kiehuvaksi ja alenna lämpöä niin, että maito juuri kiehuu. Keitä n. 20 minuuttia. Keitä toisessa kattilassa pakasteherneitä noin 5 minuuttia, siivilöi ja muussaa haarukalla karkeaksi.

Poista laakerinlehti ja siivilöi. Säästä myös maito! Laita kattilaan reilu loraus oliiviöljyä ja paista vihanneksia muutama minuutti. Lisää pakasteherneet Lisää vehnäjauho ja sekoita hyvin. Lisää vähitellen siivilöity maito seokseen jatkuvasti sekoittaen niin kauan, että taikinasta tulee sopiva koostumukseltaan, niin että kroketit pysyvät muodossaan.

Muotoile taikinasta sopivan kokoisia kroketteja ja laita vetäytymään jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi.

Vatkaa munat ja kaada korppujauhoja lautaselle. Pyöräytä kroketit kananmunassa ja sitten korppujauhoissa niin, että ne peittyvät kauttaaltaan korppujauhoihin. Kuumenna öljy rasvakeittimessä tai kattilassa 180-asteiseksi. Kypsennä kroketit kauniin ruskeaksi pienissä erissä ja nosta reikäkauhalla joko siivilään tai talouspaperin päälle ylimääräisen öljyn poistamiseksi.

Tarjoile heti kuumana osana tapaspöydän antimia, vaikka ne maistuvat myös kylminä, tosin pinnan rapsakkuus vähän kärsii tästä.





Kommentit

Suosikit

Espanjalainen makkarapata

Gambas al Pil Pil

Pinaatti-kikhernelasagne

Burgundinpata

Kermainen ahvenkeitto

Sitruunainen avokadorisotto

Pähkinäinen päärynä-gorgonzolarisotto

Paahdettuja uunijuureksia ja tofua

Tomaatti-härkisohratto

Kesäkurpitsa-kookoskeitto